2: Hamina - Ulko-Tammio - Hamina
Ulko-Tammio tarjoaa talvellakin nähtävää ja suojan viimalta. Päätin kavereiden kanssa käydä pienellä retkellä jäällä, autonrenkaitteni jättämät urat johtivat jälleen Lepikönrannasta Haminanlahdelle ja siitä eteenpäin laivaväylän pohjoispuolta aina Houtereen nurkalle, josta suunta koskemattomille lumille Punapartojen ja Tammion Länsisaaren välistä, kohti Ulko-Tammiota. Oli toinen helmikuuta eli 30 päivää siitä kun ensimmäisen kerran kävin jääajelulla lumettomilla kentillä. Nyt lunta oli satanut kaksi kertaa ja sateiden välillä oli ollut suojasäätä. Suoja oli kovettanut ensimmäisen sateen lumet mataliksi dyynin aluiksi, toisen sateen tuoma lisäys oli vielä pehmeänä ja liikkuvana jään pinnalla.
Etelätuulta oli noin 4-6 m/s, joka riitti irroittamaan kevyen pakkaslumen liikkeelle kasaten siitä lisää kumpuja. Auton maavara ei tahtonut paikoin riittää vaan sukelsimme isoimmista kasautumista läpi lumen suihkutessa sivuille rengaskoteloista, välillä keulasta tuulilasillekin. Takapenkkiläisellä oli pitelemistä ettei noin 40 km/h vauhdissa lyönyt päätään välillä kattoon. Matkanteko oli hidasta sillä normaalia matkavauhtia (~ 80 km/h) ei pystynyt ajamaan. Toisaalta liian hidas vauhti saattaisi tietää lumitöitä jos jäisimme kiinni "dyynin" harjalle.
Kävimme menomatkalla kiipeämässä noin 5 metriä korkean jäävuoren päälle, joka oli kasautunut Kukion eteläpuoliselle karille. Tuuli kylmästi.
Aurinko ei tahtonut aamupäivällä paistaa, mutta saavuttuamme Ulko-Tammioon, se alkoi lupaavasti pilkistää pilviverhon takaa lämmittäen etäisesti. Toivoin että lämpö riittäisi sulattamaan edes osan auton konehuoneen täyttäneestä lumesta, mutta se oli turhaa niissä pakkaslukemissa. Mietin hiljaa mielessäni sammuttaessani koneen Ulko-Tammion laiturin vierellä, että kunhan akku ei päätä purkaantua lumen mahdollisesti aiheuttaman maavuodon takia, niin kaikki on hyvin ja pääsemme saaresta takaisin.
Ensitöiksemme kävimme reippailemassa luontopolulla. Kävimme lintutornilla, tykillä (kallion päällä oleva) ja paluumatkan teimme pimeän luolan kautta. Lumessa pohratun lenkin päätteeksi kellään ei ollut hetkeen kylmä.
Mukana oli iso kassillinen kuivia polttopuita, useita paketteja a-luokan grillimakkaraa, sinappia, vettä, kaljaa ja kuskille (minulle) toisenlaista energiajuomaa. Oma retkigrillikin oli mutta katsoimme parhaimmaksi käyttää olemassa olevia laitteita Grillikatoksen edessä. Poistimme liiat lumet ja edellisen käyttäjän lohentähteet grillistä ja laitoimme tulet aluilleen. Erittäin hyvä asia oli muistaa tuoda sanomalehtiä reilusti, sekä sytykkeeksi että istumapaikalle kuivikkeeksi. Tosin solumuovinen makuualusta olisi ollut vielä lämpimämpi penkinpäällinen.
Koska oli kylmä, tarvitsimme kunnon hiilloksen. Lykkäsimme grilliin kohtuullisen määrän puuta ja kävimme palamista odottaessa jälleen kävelyllä. Grillikatoksen takana oleva bunkkeri + tykki oli jostain syystä aiemmin jäänyt minulta tutkimatta. Ne ovat kuitenkin olleet siellä jo jonkin aikaa. Mielenkiintoista. Grillinuotion lämpö houkutteli kuitenkin pian takaisin. Harvoin on niin että kaljapullokin pitää asettaa nuotion lämpöön jotta sitä pystyy nauttimaan kuten pullontekijä on ajatellut =)
Grillissä on hyvin suunniteltu korkeussäätö joten makkaranpaistossa ei ollut ongelmia. Puuta tosin kului paljon. Katoksen vierellä oli varalle jonkun-toisen-tuomaa puuta, kirves ja saha. Käytimme muutaman. Pitää kesällä muistaa kerätä ja tuoda tänne saarten rannoille ajautuneita puita korvaukseksi.
Tyytyväisinä vatsat täynnä katselimme ja kuuntelimme. Hiljaista. Kaunista.
Illan hämärtyessä keräsimme kamppeet kasaan, sammutimme nuotion huolellisesti ja jätimme grillikatoksen siihen kunntoon kuin se oli saavuttaessa. Auton kanssa ei ollut muuta ongelmaa, kuin että peruuttaminen tuotti ilmeisesti rengaskoteloihin jäätyneen lumen vuoksi kitkaa - piti ajaa rohkeasti eteenpäin ja valita reitti viisaasti siten, ettei tarvinnut peruutella. Hämärässä kännispäissään kaverit olisivat omasta mielestään lähteneet ajamaan Ulko-Tammiosta pohjoiseen, mutta Haminaan päästäkseen on aluksi ajettava länteen ja sitten vasta luoteen kautta pohjoiseen. Takaisintulomatkan puolivälissä päätin etten viitsi ajella koko matkaa pilkkopimeällä jäällä pomppien, joten hämmästytin kanssamatkustajani kääntyen Houtereen jälkeen Lehtisen ja Kuusisen välistä kohti Pyötsaarta ja edelleen Reiviikinlahteen. Lahden perukoilta pitäisi olla maayhteys. Auton jäljet lumessa lähestyttäessä Reiviikinlahtea paljastivat sijainnin ja ajoinkin loppumatkan Haminan keskustaan Museotietä pitkin. Voi sitä vapauden tunteen menetyksen määrää, kun joutuu jälleen ajamaan jonkun toisen suunnittelemia mutkia tiessä. Jäällä kun voi itse määrätä oman ajotiensä.
Yllä olevat harmaana maaliskuun 22. päivänä otetut kuvat ovat ajalta jolloin jäälle taas pääsi pitkästä aikaa autolla. Lumi on sulanut edellispäivien lämpimillä jättäen jäähän paikoin paljaita kohtia, mutta kovat tuulet ja vedenpinnan vaihtelut ovat saattaneet liikuttaa näitä noin 80-senttisiä jäitä. Kävin enon kanssa pyörähtämässä Ulko-Tammiossa, mutta hän ei ollut kovin innoissaan. Ehkä pilvisellä ilmalla oli osuutensa. Jokatapauksessa sulanut lumi oli muodostanut kallioille hienoja "tippujäitä". Kevään edetessä ne haihtuisivat ja sulaisivat pian mataliksi kasoiksi. Luonto tarjoaa katoavaista taidetta; pitää tietää milloin mennä katsomaan.
1: Tammio 3: Haapasaari, Kaide, Kirnukari, Järvenkari, Kilpisaari