Viljo Ripatti, Kymen Sanomat sunnuntaina 20. Helmikuuta 1999
Kun neuvostojoukot miehittivät talvisodan alkupäivinä Suursaaren, rintama tuli vain 45 kilometrin päähän Kotkasta. Kun Suomenlahti jäätyi umpeen, Kotkaa uhkasi maajoukkojen hyökkäys. Voimakas rannikkotykistö oli Kotkan turva. Talvisodan ensimmäisenä päivänä Kirkonmaan sotapäiväkirja kertoo, että " vähänpäästä uudistuneet ilmahälytykset häiritsevät jonkin verran töitä, mutta edellisinä päivinä ilmennyt lievä jännittyneisyys on kokonaan kadonnut ja miehistö suhtautuu asiaan rauhallisesti." Sinä päivänä avattiin linnakkeilta sodan ensimmäinen tuli vihollisen lentokoneita vastaan.
Toiminta Suomenlahdella ennen meren jäätymistä oli vilkasta. Joulukuun 2. päivänä venäläinen hävittäjä tulitti Someria, joka oli edellisenä iltana tyhjennetty ja majakka räjäytetty . Seuraavana päivänä kävi hävittäjäalus lähellä Lakkaa Haapasaaren länsipuolella.
Itsenäisyyspäivänä kolme lännestä itään kulkenutta hävittäjää ja kolme pienempää alusta ampuivat Kilpisaarta. Saareen ammuttiin kaikkiaan noin 30 laukausta, joista suurin osa meni rantakivikkoon. . Joulukuun 9. päivänä kello 12.45 Kilpisaareen osui 21 hävittäjän ammusta, joista kuusi putosi kasarmialueelle. Sotapäiväkirjan mukaan saunan seinä, yhden rakennuksen ikkunat ja kaivon kiulu hajosivat. Kymmenen minuuttia myöhemmin alkoi kolme hävittäjistä tulittaa Haapasaarta. Saareen osui kymmenen kranaattia. Yksi mies sai sirpaleen niskaansa, muttei haavoittunut pahasti.
Vihollishävittäjät ampuivat yhteensä noin sata kranaattia. Alukset olivat Kirkonmaan ja Rankin raskaiden tykkien ulottumattomissa.
Haapasaaren sotapäiväkirjan mukaan Suursaaren suunnasta tuli 15. joulukuuta aamupäivällä viisi hävittäjää ja kolme vartiomoottorivenettä Haapasaarta kohti. Seitsemän kilometrin päässä ne avasivat tulen Haapasaareen ampuen noin 140 kranaattia ja shrapnellia. Sekä Kirkonmaa että Rankki avasivat tulen. Osumat menivät lähelle ja maali lähti pakoon.
Kirkonmaan ammusten kokonaiskulutus oli tuolloin neljä harjoitusammusta ja neljä harjoituspanosta, yhdeksän miinakranaattia ja yhdeksän taistelupanosta. Rankki ampui vain kolme laukausta. Vahingot Haapasaaressa olivat pienet: katkenneita puhelinyhteyksiä ja särkyneitä ikkunoita. Samaan aikaan yksi hävittäjistä tulitti Kilpisaaren metsää.
Venäläisten vilkas meritoiminta sai suomalaiset varpailleen. Seuraavana päivänä käskettiin tehostettuun valppauteen maihinnousun varalta.
Joulukuun 20. päivänä Kirkonmaanjäreä tykki ampui kaksi laukausta kohti hävittäjiä Haapasaaren luona. Yksi hävittäjä ampui ensin Kilpisaarta kohti 45 kranaattia vahinkoja tuottamatta. Vähän myöhemmin toinen hävittäjä ampui kohti Haapasaarta kaikki 62 ammusta mereen. Vaikka molemmat tulittivat Haapasaarta, nekin ammukset menivät mereen. Kirkonmaan avattua tulen ne poistuivat savuverhon suojassa.
Seuraavana päivänä olivat hävittäjät ja pommikoneet taas Kilpisaaren kimpussa.
Suursaaresta siviiliväestö oli evakuoitu jo 11. lokakuuta. Sodan alkaessa saarella oli vänrikki Jorma Siparin johtama vartiosto, johon kuului kuusi aliupseeria ja 45 miestä eri puolilla saarta. Lisäksi merivartioasemalla oli kolme aliupseeria ja neljä miestä pursimies O. Aatolan johdolla. Vartiostolla oli ilmatorjuntaan yksi konekivääri. Muuta raskasta aseistusta ei ollut, koska saari oli demilitarisoitu Tarton rauhansopimuksella. Venäläiskoneet hyökkäsivät Suursaaren kyliin jo 1. joulukuuta aamulla. Taloja luhistui ja tulipaloja syttyi. Suomalaisten ainoa melko tehoton konekivääri tuhoutui jo vajaassa tunnissa.
Saaren radiosähköttäjä V. Finer piti yhteyttä Kotkan lohkoon koko hyökkäyksen.
Pommikoneiden ollessa päällä hän työntyi talon suureen leivinuuniin. Radioasema tuhoutui kello yhdeksän maissa konekivääritulessa. Myöhemmin pommi tuhosi koko rakennuksen
Venäläisiä sotalaivoja, joista ainakin kymmenen luokiteltiin hävittäjiksi, risteili saaren ympärillä. Lentohyökkäykset jatkuivat pitkin päivää. Runsaimmillaan Suursaaren yllä oli 25 konetta. Venäläiset tuhosivat tehokkaasti tulevia majapaikkojaan. Iltapäivällä laivatykistö yhtyi pommitukseen. Iltahämärissä venäläiset nousivat maihin Kiiskinkylässä valorakettien loisteessa ja laivatykkien jyristessä. Vaikkei vastarintaa ollut, he vetäytyivät yöksi takaisin laivoihinsa.
Suomalainen vartiosto ja merivalvontamiehet poistuivat saaresta samana iltana.
Tyhjän Suursaaren valtaus oli "vaikea operaatio"
Venäläiset eivät huomanneet suomalaisten irtaantumista. He jatkoivat saaren pommittamista sekä lentopommein että laivatykistöllä ainakin kahtena seuraavana päivänä. Saaren pohjoispäätä kierteli hävittäjäosasto ilmeisesti yrittäen estää suomalaisten pakenemisen. Venäläiset pudottivat jo tyhjennettyihin Seiskariin, Lavansaareen ja pääosin Suursaareen 2266 pommia eli yli 58 tonnia.
Vasta 3. joulukuuta venäläiset uskalsivat nousta maihin Suursaareen. Sitä varten tuotiin Laukaanlahdesta Virosta 1500 miehen osasto. Venäläisraporttien mukaan maihinnousu oli erittäin vaikea operaatio. Moskovan radio kertoi, että "venäläiset kohtasivat suuria vaikeuksia maihinnousun yhteydessä. Urhoollinen Itämeren punalaivaston merijalkaväki voitti kaikki vaikeudet kärsien vain vähäisiä tappioita." Mistä tappiot tulivat, ei kerrottu.
Maihinnoususta tehtiin elokuva ja Suur-kylään muistomerkki. Kunniamerkkejä jaettiin roppakaupalla.
Suomen ilmavoimat eivät jättäneet Suursaarta rauhaan, vaan ne tekivät useita tiedustelu- ja pommituslentoja saareen. Ensimmäinen, 11. joulukuuta, oli venäläisille täydellinen yllätys. Sotavankitiedon mukaan pommitus aiheutti usean kymmenen miehen tappiot.
Ensimmäinen pommitus oli tavallaan vahinko, kun muuan tiedustelulennolla ollut vänrikki eksyi sankassa lumipyryssä Suurkylän yläpuolelle. Todetessaan alla olevan venäläisten miehittämän kylän hän pudotti pienen pommilastinsa kylään. Sen jälkeen tiedustelulentoja tiheään tehneet Ripon-lentäjät muistivat aina ottaa muutaman pommin mukaansa viemisiksi.
Suursaaressa oli erittäin vahva ilmatorjunta. Suomalaisten yleensä yhden tai kahden koneen lennot olivat uskaliaita. Ilmatorjunnan vuoksi pommitukset tehtiin sittemmin öisin tai hämärissä. Kaiken kaikkiaan vain yksi suomalaiskone tuhoutui ilmatorjunnassa.
Saariston partiointi oli linnakkeiden tehtävä. Avovesiaikana partioitiin veneillä, mutta helmikuussa käytettiin suksia. Kirkonmaasta partiointireitti lähti yleensä Haapasaaren suuntaan. Tavallinen reitti oli Viroluodot, Äljy, Suntholmit, Suur-Musta ja takaisin.
Vihollinenkin aloitti partioinnin jäitse Haapasaaria ja Kotkaa kohden, kun 19. helmikuuta Pitkäluodon vartiomies näki nelimiehisen vihollispartion tulevan Askerista jäällä kohti Sauluotoa. Oma partio lähti vastaan suksilla. Laukausten vaihdossa yksi vihollinen kaatui. Kolme haavoittunutta tuotiin sotavankeina Haapasaareen. Omia tappioita ei ollut.
Seuraavana päivänä 12 miehen vihollis-partio hyökkäsi Suurlakan vartioasemaa vastaan. Hyökkäys torjuttiin yhden vihollisen kaatuessa.
Pari päivää myöhemmin tavattiin pari vihollisdesanttia jäällä Ison Kalastajan lähellä. Heidät tuomittiin kuolemaan kenttäoikeudessa.
Samana helmikuun 25. päivänä Suursaaresta lähti sotilasrivistö pohjoiseen. Kärjessä oli 18 hyökkäysvaunua ja niitä seurasi noin 3 kilometrin pituinen kolonna lumipukuisia miehiä ja ajoneuvoja. Vaunut olivat valkoisia. Kaksi tuntia marssittuaan rivistö kääntyi Suursaaren ja Lupin puolivälissä takaisin Suursaareen joko railon tai heikon jään takia.
Helmikuussa laivat olivat vaihtuneet jäällä maakulkuneuvoihin. Kirkonmaa sai taas pommeista osansa. Helmikuun viimeisenä päivänä lohkon alueella oli 270 pommikone- ja 70 hävittäjälentoa. Kirkonmaan vilkkaimpana päivänä talvisodassa eli 2. maaliskuuta havaittiin kaikkiaan 362 viholliskonetta. Vähäinen ilmatorjunta-aseistus koostui pääosin kevyistä matalatorjunnan konekivääreistä.
Koska helmikuun puoliväliin mennessä lohko oli menettänyt jalkaväkireservinsä Viipurinlahden puolustukseen, Haapasaaristoon keskitettiin majuri Albert Ravilan komentama Osasto Ravila. Se oli muodostettu kahdesta polkupyöräkomppaniasta.
Kun jää ja telakoinnit vapauttivat laivaston miehiä, matruuseista koottiin kapteeni Reino Aaltosen komentoon Helsingin laivastoasemalla Pataljoona Aaltonen. Se ryhmitettiin helmikuun lopulla Mussaloon ja Kaunissaareen. Virolahden alalohko sai omat pataljoonansa.
Karjalan Kannaksella puolustuslinjoja murtanut suurhyökkäys eteni maaliskuun alussa Viipurinlahdelle, jonka ylittäminen oli vihollisen tavoite.
Vihollinen aloitti 4. maaliskuuta Viipurinlahden alueella suurhyökkäyksen ja samalla Kotkan lohkon alueella maihinnousuyrityksen, johon oli varauduttukin kauan. Lentotiedustelu huomasi vihollisen auranneen uria ulkosaaristoon sekä siirtäneen saariin lisäjoukkoja ja kalustoa. Ulkosaarten venäläisjoukkojenjohto oli siirtynyt Someriin. Siellä talvipuolustuksen komentaja käski aloittaa taistelun Narvin ja Suursaaren välillä tarkoituksena sitoa mahdollisimman paljon suomalaisjoukkoja tälle suunnalle Karjalan Kannaksen kustannuksella. Helmikuun 13.-14. päivinä venäläisillä oli laajoja talvisotaharjoituksia Lavansaaren ja Suursaaren jääalueella. Somerin esikunnan käytössä oli nelipataljoonainen 260. merijalkaväkiprikaati, jolle oli alistettu tykistöä ja panssarivaunuja. Myöhemmin joukkoja lisättiin divisioonasta Laukaanlahdella.
Vihollinen hyökkäsi 4. maaliskuuta vahvoilla joukoilla Suomenlahden yli Kotkan ja Virolahden suuntaan. Aamulla kello 7.30 Haapasaaresta havaittiin rykmentin ja noin kuuden kilometrin pituisen kolonnan etenevän Suursaaresta Tomin ja Askerin saarten välistä Haapasaarta kohti. Toisella sivustalla oli monia konekivääriahkioita. Niiden takana oli kymmenen hyökkäysvaunua tai autoa.
Tuntia myöhemmin vihollinen oli edennyt pääosillaan Sanskerin korkeudelle. Silloin Rankki avasi tulen ja Kirkonmaa hieman myöhemmin vihollisen etuosastoonl5,4 kilometrin päähän. Ensimmäisten ammusten jälkeen vihollinen pysähtyi hetkeksi. Etuosastot jatkoivat Kuusenkarin suuntaan ja pääosasto suoraan pohjoiseen. Tykistökeskitykset kiihdytettiin täyteen voimaansa tarkistetuilla etäisyyksillä ja suunnilla. Rankin tuli siirrettiin vihollisen pääosastoon. Täysi tusina keskitettyjä sirpalekranaatti-iskuja Pysäytti koko pääosaston, joka alkoi perääntyä epäjärjestyksessä.
Sen jälkeen tuli keskitettiin Sanskerin eteläpuolelle jälkiosastoon, jonka kymmenkunta tuli-iskua hajotti. Etelään perääntyvää vihollista seurannut tuli osui koko ajan maaliinsa. Vihollisosastot yhdistyivät Lupin korkeudella, jolloin molempien linnakkeiden tuli keskeytettiin. Vihollinen pakeni epäjärjestyksessä. Kello 11.05 Rankki lopetti tulensa maksimiampumamatkan päässä. Kirkonmaa jatkoi takaa-ajoa. Osumat tekivät suurta tuhoa. Kello 12.02 Kirkonmaakin lopetti tulensa, kun matkaa oli silloin 23 kilometriä.
Iltapäivällä Omat partiot tapasivat komppanian verran vihollisia ja autokolonnan keräämässä kaatuneita ja haavoittuneita sekä materiaalia. Lumipyryn sekä kenttäkaapelin puutteen vuoksi tulenjohtajaa ei saatu eteen eikä tulta voitu enää avata. Pienet partiot eivät pystyneet estämään vihollisen toimintaa. Vihollisen tappiot arvioitiin noin 800 kaatuneeksi.
Oma tykistö toimi hyvin Kirkonmaan kymmentuumaisen muutamia laukeamattomia nalleja lukuun ottamatta. Rankin kuusituumaisten sirpalekranaattien kaikki sytyttimet toimivat erinomaisesti. Kymmentuumaisen miinakranaatti teki 65-senttiseen jäähän 10-12 metrisen avannon. Kuusituumaisen kranaatin sirpaleita lensi 600 metrin päähän. Ne tappoivat vielä 400 metrin päässä räjähdyspaikasta.
Kaksi päivää myöhemmin, 6. maaliskuuta, vihollinen uusi yrityksensä hiukan pienemmin voimin. Aamupäivällä vain 1,5 kilometrin päässä Lupista huomattiin noin kilometrin levyinen osasto, joka eteni pohjoiseen.
Reiskeri-Luppi-Suntkeri-alueelle edenneen osaston vahvuudeksi arvioitiin 500 miestä. Rankki ja Kirkonmaa avasivat tulen 15,7 kilometrin etäisyydeltä. Tarkka tuli hajotti vihollisryhmitykset täydellisesti. Ne alkoivat vetäytyä takaisin Suursaareen päin. Vajaan puolen tunnin päästä linnakkeet lopettivat ampumisen. Omat lentokoneet saapuivat pian paikalle ja pommittivat hajoavaa vihollisryhmitystä. Lentohyökkäys oli tehokas. Vihollinen vetäytyi pienissä ryhmissä vetäen mukanaan kelkkoja, joihin kerättiin kaatuneet, haavoittuneet ja tavaraa. Lupin eteläpuolella oli hevosia, joilla paluu oli nopeaa. Lisäksi pintasumu oli viholliselle eduksi.
Vielä iltapäivällä vihollisen 20-miehinen partio keräsi jäältä haavoittuneita. Vihollisen tappioiksi arvioitiin nyt 150 kaatunutta. Seuraavina päivinä hyökkäilyt jatkuivat, mutta enintään komppanian voimin lähinnä tiedusteluina, jotka torjuttiin helposti. Rankin ja Kirkonmaan raskaita putkia ei enää tarvittu.
Samalla vihollinen teki vakavampia hyökkäyksiä Virolahden saaristossa, missä se sai jalansijaa Isokalastajalla, Kinnarissa ja Huovarissa. Taisteluja käytiin siellä sodan loppuun saakka. Suomalaiset saavuttivat täyden torjuntavoiton. He valloittivat Isokalastajaa lukuun ottamatta kaikki ensi vaiheessa menettämänsä saaret. Kotkan lohkoa vastassa vihollisvoimien määrä oli kaikkiaan noin divisioona.
TEKSTI Viljo Ripatti
Lähteet:
Talvisodan historia 4
Kotkan Lohkon sotapäiväkirjat
Viljo Ripatti, Kotkan Kolme sotaa
Tirkkonen, Uolevi, Kotkan Rannikko patteristo 1918-1993
Kuvat lehtileikkeestä: Kartta, Venäläinen hävittäjä
