Yleiskartta esittelyalueelta

Yllä olevan kuvan linkistä voit etsiä saariesittelyn saaria. Kaikki esitellyt saaret ovat välillä Mustaviiri Pyhtää - Pieni Pisi Virolahti. Kokemuksen lisäksi näillä vesillä tarvitaan päivitettyä merikorttia ja mahdollisesti karttasovellusta joka näyttää veneen paikan tarkasti myös sumussa. Yllä oleva 1900-luvun lopulta oleva epätarkka yleiskartta ei sovellu navigointiin, siitä puuttuu paljon mm. kivitietoa. Vedet ovat verrattain matalia ja kivisiä. Merivesi on yleensä parhaimmilla ajeluilmoilla hieman tai voimakkaasti sameaa leväkasvun voimakkuudesta riippuen. Rannikolla matalissa lahdissa tilanne on pahin. Näkyvyys pohjaan saattaa olla alle puoli metriä, joskus jopa nolla cm sinileväpuurosta johtuen.

Ulkomerellä on perimätiedon mukaan ennen vanhaan nähty yli kymmenen metrin syvyyksiin, mutta nykyisin harvoin yli kahteen metriin. Kuitenkin, mitä kauemmas rannasta mennään, sitä paremmin näkee ainakin noin metrin syvyydessä häämöttävät vihreää levää kasvavat kivet ja kalliot. Pienelle veneelle metrin kulkusyvyys voi riittää. Lisäksi ulkomerellä väylien ulkopuolella liikuttaessa jo aallot antavat silmänsä auki pitävälle pienveneilijälle tarpeeksi havaintopohjaa, jotta hän voi väistää useimmat karikot. Polaroidut aurinkolasit ja kaikuluotain ovat käteviä myös. 

Ei voi kuitenkaan täysin luottaa näköhavaintoihin matalikoista ja kivistä pinnan alla; niitä näkee joskus vasta kun on ajanut ohi ja kauhistunut.. tai sitten kun on jo liian myöhäistä.

suppeampi karttaOte CD-Merikartasta jossa linkki esittelyyn Takaisin etusivulle
 



Lupa kartta-aineiston julkaisemiseksi:Merenkulkulaitos 61/721/2000